Arkkitehtitoimisto Jaakko Eskelinen Oy

Vuonna 1987 perustettu toimistomme on keskittynyt pääasiassa pien- ja rivitalojen suunnitteluun. Teemme alihankintaa alan yrityksille, suurimpana niistä Kastellitalot Oy, jonka kanssa olemme toimineet yhteistyössä sen perustamisesta lähtien.

Suunnittelemme myös suoraan yksityisesti sekä uudiskohteita että peruskorjauskohteita. Kysy lisää!

Koulutuspalvelu Anne Eskelinen

Olemme Punaisen Ristin Ensiavun ARVOkumppani®. Tarjoamme viralliset SPR:n ensiapukoulutukset ryhmille ja työpaikoille Keski-Suomen ja Etelä-Savon alueella, sekä hätäensiavun verkkokurssit ympäri Suomen.

Yhdessä elämään®

Yhdessä elämään® -kasvatusyhteistyömalli syntyi Laukaassa vuonna 1995 vanhempien aloitteesta ja levisi myöhemmin valtakunnalliseksi Koko kylä kasvattaa -kansanliikkeeksi.

Toimintamalli on saanut lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, mm. EPA:n Alcuin Award vuonna 1996 (Euroopan paras kasvatusta tukeva hanke).